Finland
Nimitysuutinen

Hanna Korhonen vahvistaa Aon Finlandin riskienhallintatiimiä




Hanna Korhonen on aloittanut elokuussa Aonilla Senior Risk Consultant -tehtävässä riskienhallinnan tiimissä. Hanna työskenteli ennen Aonille tuloaan liikkeenjohdon konsulttina Vision Hunters Oy:ssä ja hänellä on kokemusta prosessiteollisuudesta, erityisesti sellu- ja paperituotannosta. 

Hanna on työskennellyt koko kymmenenvuotisen työuransa metsäteollisuuden parissa ensin tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä Metso Paperilla (nykyinen Valmet) ja sen jälkeen liikkeenjohdon konsultoinnissa Pöyryllä ja myöhemmin Vision Huntersilla. Hannalla on vankka osaaminen ja toimialanäkemys metsäteollisuudesta, sen prosesseista ja tuotteista sekä markkinoista. Oman kokemuksensa kautta Hanna tuo Aonille näkemystä erityisesti asiakkaiden kokonaisvaltaiseen riskienhallinnan tukemiseen  sekä keskeytys- ja riippuvuusriskienhallintaan.
 
Hanna on koulutukseltaan paperitekniikan diplomi-insinööri. Teknisten opintojeni lisäksi hän on täydentänyt osaamistaan kaupallisilla opinnoilla, jotka ovat sisältäneet teollisuustaloutta ja kansantaloustiedettä sekä työpsykologiaa ja johtamista. 

– Odotan innolla uusia haasteita. Pääsen hyödyntämään osaamistani hieman uudessa kontekstissa. Olen myös innoissani päästessäni tutustumaan muihin teollisuudenaloihin sekä kasvattamaan osaamistani  riskienhallinnan saralla. Odotan, että pääsen tapaamaan asiakkaita ja auttamaan heitä riskien- ja jatkuvuudenhallinnan kysymyksissä.

– Näemme kokonaisvaltaisen riskienhallinnan alueena, jossa asiakkailla on kasvavia tarpeita ymmärtää kohtaamiensa riskien laaja kirjo. Hanna tuo Aonille tärkeää osaamista ja kokemusta teollisuuden toimintaympäristöstä. Rekrytointi vahvistaa Aonin asemaa Suomen johtavana riskienhallinnan asiantuntijana, Aon Finlandin riskienhallintapalveluiden johtaja Petri Karkinen kommentoi.

Toivotamme Hannan lämpimästi tervetulleeksi Aonille!

 

Yhteystiedot