Turvaa liikevaihtosi – Varaudu luottotappioihin luottovakuutuksella
Valoa pilkistää tunnelin päässä. Ekonomistit ennustavat vuodelle 2017 jo lievää talouden kasvua monen huonon vuoden jälkeen. Yritykset hakevat kiivaasti kasvua Suomesta ja vientimarkkinoilta. Uusien asiakkaiden löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan hyvien sellaisten. Vielä, kun samoista hyvistä asiakkaista kilpailee sekä muut kotimaiset että ulkomaiset yritykset. Kauppoja joudutaan hakemaan yhä kauempaa ja tuntemattomilta markkinoilta.
Maksaako asiakkaasi varmasti laskunsa - kuinka hyvin tunnet asiakkaasi asiakkaat?
Kun vihdoin kaupat saadaan solmittua, mistä tiedät, että asiakas myös maksaa laskunsa? Maailmanlaajuisesti maksukyvyttömyydet ovat laskeneet vuodesta 2010 alkaen, mutta tälle vuodelle ennustetaan kasvua maksukyvyttömien yritysten määrässä. Huolestuttavinta on, että konkurssit tulevat yhä useammin täysin yllättäen ja niissä kaatuu myös isoja yrityksiä, jopa konserneja. Suomesta tällainen esimerkki on Anttila, ja ulkomailta viime vuoden suurin konkurssi, korealainen Hanjin Shipping. Vaikka tuntisit omat asiakkaasi, kuinka hyvin tunnet heidän asiakkaansa? Jos asiakkaasi suurin asiakas menee konkurssiin, saattaa seurauksena olla myös sinun asiakkaasi konkurssi tai yrityssaneeraus. Luottotappion korvaaminen uusmyynnillä on erityisen vaikeaa nykyisessä tiukassa kilpailutilanteessa. Jos yrityksen kate on 5 prosenttia, 50 000 euron luottotappion kattamiseen tarvitaan miljoonan euron lisämyynti. Kuinka helppoa tämä on saavuttaa?
Turvaa myyntiäsi luottovakuutuksella
Tyypillinen tapa pyrkiä hallitsemaan luottoriskejä pk-yrityksissä on käyttää luottotietoja ja analysoida riskejä itse. Osa yrityksistä voi myös kerätä jonkinlaista ”luottotappiorahastoa” huonoja vuosia varten. Jos taas mietitään luottoriskinsiirtoa, eräs mahdollisuus erityisesti suomalaisille pk-yrityksille on käyttää Finnveran palveluja. Monet yritykset myös myyvät saatavansa esimerkiksi rahoitusyhtiölle, jolle luottoriski voi siirtyä. Osa taas luottaa puhtaasti tuuriin.
Vaihtoehtoinen tapa turvata luottokauppasi asiakkaan maksukyvyttömyyden tai -haluttomuuden varalta on hankkia luottovakuutus. Luottovakuutus on paljon muutakin kuin pelkkä vakuutus. Luottovakuutusyhtiöillä on laajaa asiantuntemusta yritysriskin arvioimisesta ja isot valmiiksi arvioidut tietokannat yrityksistä. Vakuuttajat myös valvovat koko ajan asiakkaidesi luottokelpoisuuden muutoksia. Luottovakuutuksen avulla voit turvallisesti suunnata myyntisi yrityksille, jotka myös maksavat laskunsa. Erityisesti, jos olet laajentamassa uusille markkinoille tai uusiin maihin, luottovakuutusyhtiöiden suuret tietokannat auttavat uusien maksukykyisten asiakkaiden löytämisessä.
Nyt on hyvä aika ostaa luottovakuutus
Luottovakuutusyhtiöt ennustavat maksukyvyttömyyksien kääntyvän kasvuun 2017. Korvausten määrät ovat jo lähteneet nousuun viime vuonna. Kilpailutilanne vakuuttajien kesken on kuitenkin edelleen tiukka. Kaikki isot vakuuttajat hakevat kasvua myös Suomen markkinoilta. Vakuutusmaksut eivät ole vielä lähteneet nousuun ja vakuutusyhtiöiden riskinottohalu on edelleen hyvä. Myös vakuutusehdoissa on joustavuutta ja yritysten erityistarpeet voidaan ottaa huomioon räätälöitäessä vakuutusratkaisua. Markkinatilanne on kaikin puolin edullinen luottovakuutusten ostajan kannalta.
Me autamme sinua turvalliseen kasvuun
Luottovakuutusten ammattilaisena Aon voi auttaa sinua rakentamaan juuri sinun yrityksellesi sopivan luottovakuutusratkaisun. Me hankimme markkinoilta parhaan mahdollisen vakuutuksen, jossa vakuutusturva ja kustannukset on optimoitu. Tuemme sinua myös luottovakuutuksen käytännön hoidossa ja varmistamme, että saat oikean vakuutuskorvauksen, jos vahinko sattuu.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!